Suomen villikanipopulaation (ja osin myös luonnonvaraisissa rusakoissa ja metsäjäniksissä) keskuudessa leviää myksotomaasi- ja RHD-virus, jotka voivat vakavasti sairastuttaa lemmikkikanin (Oryctolagus cuniculus). Kumpikaan näistä sairauksista ei tartu ihmiseen, koiraan tai kissaan. Eläimen omistajien tulee olla tietoisia siitä, että taudit voivat tarttua omaan lemmikkikaniin, vaikka kani asuisikin ympäri vuoden sisätiloissa. Tauteihin on olemassa yhdistelmärokote, joka tulisi antaa, jos kaneja ruokitaan ulkoa poimituilla vihreillä kasveilla ja/tai kanit ulkoilevat kesällä.

Myksomatoosi

Myksomatoosi on poxviruksiin kuuluvan myksoomaviruksen aiheuttama kaniinien tauti. Myksoomavirus aiheuttaa kanille kasvannaisia ihoon. Myksomatoosia on esiintynyt jo pitkään naapureissamme Venäjällä ja Ruotsissa. Kesällä 2020 Ruokavirasto vahvisti myksomatoosin levinneen myös suomen villikaneihin. Vaikka tauti on kaniinien, se voi tarttua myös rusakkoon ja metsäjänikseen.  

Myksoomavirus aiheuttaa villeissä ja kesyissä kaniineissa vakavaa sairautta. Viruskantoja on erilaisia ja niiden oireet ovat vakavuudeltaan eriasteisia. Oireita ovat silmäluomien märkivä tulehdus, pään turvotus ja nahkaan muodostuvat patit. Taudin aiheuttama kuolleisuus voi olla erittäin korkea. 

Tauti voi levitä hyönteisten kuten hyttysten ja kirppujen välityksellä. Virus voi tarttua myös suoraan kosketustartuntana eläimestä toiseen. Virus infektoi kaiken ikäisiä eläimiä, mutta poikaset ovat herkimpiä sairastumaan. Taudin seurauksena myös eläimen oma immuunipuolustus heikentyy, jolloin eläin saa helposti toissijaisia bakteeri-infektioita, joihin yleensä pidempään sairastaneet kanit menehtyvät.

Myksomatoosiin ei ole hoitoa, vaan ainoa keino suojautua tautia vastaan on ennaltaehkäisy ja rokottaminen.

RHD eli kanin verenvuototauti (rabbit hemorrhagic disease)

RHD on kalikiviruksen aiheuttama herkästi leviävä kaniinien verenvuotokuumetauti. RHD:ta todettiin Suomessa ensimmäisen kerran keväällä 2016. Alkujaan Kiinasta löydetty tauti on 2000-luvulla levinnyt nopeasti moniin Euroopan maihin. Viruksesta tunnetaan kaksi tyyppiä, klassinen RHD-virus ja uudempi RHD2-virus. Uudempi virus tartuttaa myös rusakkoja ja metsäjäniksiä. 

RHD on nopeasti etenevä tauti, joka aiheuttaa erityisesti maksan, mutta myös muiden sisäelinten vaurioitumisen. Tautiin kuuluu tyypillisesti hermostollisten sekä hengitystieoireiden lisäksi apaattisuus, kuume ja heikentynyt ruokahalu. Maksavaurion seurauksena voi esiintyä verenvuotoja ja keltaisuutta. RHD aiheuttaa korkeaa sairastuvuutta ja korkeaa kuolleisuutta kaniineissa varsinkin alueilla, missä virusta ei ole aiemmin esiintynyt. 

RHD leviää suorassa kontaktissa eläimestä toiseen eritteiden välityksellä. Myös verta imevät hyönteiset ja kaneja syövät petoeläimet levittävät tautia. Virus säilyy hyvin ympäristössä ja voi levitä myös kontaminoituneiden välineiden tai ruoan ja juoman välityksellä.

RHD tautiin ei ole myöskään parannuskeinoa. Taudin sairastaneet saavat suojan samaa virustyyppiä vastaan. Rokote lieventää taudin oireita ja vähentää kuolleisuutta.

Kanin rokottaminen

Suomen villikanipopulaatiossa leviää myksotomaasi- ja RHD-virus

Kanin rokotus on tärkeää, ja nykyään sekä RHD-, että myksoomavirusta vastaan on olemassa tehokas yhdistelmärokote. Rokote voidaan antaa yli viiden viikon ikäisille kaniineille. Rokotesuoja saavutetaan kolmen viikon sisällä pistoksesta. Tämän jälkeen rokote tehostetaan vuosittain. Yhdistelmärokotteen voi antaa turvallisesti, vaikka kani olisi jo rokotettu RHD:ta vastaan. Tällä hetkellä kaniinit eivät tarvitse Suomessa muita rokotteita.

Rokotus annetaan pistoksena nahan alle. Haittavaikutukset ovat onneksi harvinaisia. Mahdollisia yleisimpiä haittavaikutuksia ovat lievä lämmönnousu sekä pistoskohdan paikallinen turvotus.

Related Posts